Vähän aikaa sitten näin Ylen artikkelin, jonka sanoma oli että "gen z tyttöjen ja poikien tai naisten ja miesten välillä on syvempi poliittinen kuilu". Tämä on totta ja en mene siihen nyt sen syvemmin.
Me ei enää jutella kavereitten kanssa, kukaan ei oikeassa elämässä sano että "mitä vitun paskaa sinä jauhat", koska suuri osa keskustelusta on siirtynyt nettiin, ja siellä on joku auktoriteetti, joka päättää siitä, mitä saa sanoa. Ja nekin, jotka keskustelee privaatisti kavereitten kanssa tekee sitä viestein, jolloin pitää olla huolissaan siitä, ettei sano mitään tyhmää, joka tulee vuosien päästä esille jossain toisessa yhteydessä. Yksinäiset ihmiset netissä sitten riitelevät keskenään ja koska kenelläkään ei enää tarvitse olla tylsää, niin ei tule mietittyä filosofisia kysymyksiä eikä luettua kirjoja, joista ennen on saanut kokemuksen siitä, että asettuu jonkun toisen asemaan. Videopelit ja elokuvat on yrittäneet korvata nämä kokemukset, mutta kovaääniset ihmiset valittavat siitä, että viihteessä on liian vähän enemmistölle samaistuttavia hahmoja päähenkilöinä, mutta sivuhahmoiksikaan eivät vähemmistöt kelpaisi, jos saisi päättää. Videot ja podcastit antavat auktoriteettia hönöille. Netissä voi sanoa asioita, joista ei tule seurauksia tai jos tulee, niin tulee ehkä joku oikeusprosessi, joka ei ole välitön palaute, toisin kuin nyrkki nassussa, silloin kun on livenä sanonu toiselle että "kys". Ei oikeassa elämässä tuntemattomalle pitäisi pystyä sanomaan että "tapa ittes". Sit tälleen tosi herkkänä ihmisenä mua on pelottanu se että aina löytyy joku joka kritisoi ja se on tosi ikävää ja se on estäny mua luomasta ja julkaisemasta. Tämä liittyy vahvasti lapsuuteen ja tällä hetkellä en enää puhu omille vanhemmilleni. Muutenkin olen heivannut paljon negatiivisia ihmisiä lähipiiristä, enkä ole enää masentunut, joten nyt on mun tilaisuus vihdoin olla ja tehdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti