”Kuka vain voisi päästä tuohon työhön.”
Ehkä.
Vaan minäpä en halua.
Minä en halua kovettumia käsiini.
Minä en halua jäädä aikaisin eläkkeelle ainoastaan sen vuoksi, ettei minun löllö hiilimolekyylivankilani kelpaa enää tiettyyn virkaan.
Minä en halua menettää yhtäkään raajaani tai aistiani.
Enkä halua kyrpiintyä kaatosateessa taikka lumi-infernossa, enkä varsinkaan tuupertua käristyskupolin alle.
Minä haluan kuolla aikaisin omien valintojeni tuloksena; en siksi, että joku murhasi minut postia jakaessani. Tai koska tipuin katolta.
En myöskään halua puristua kuoliaaksi, varsinkaan silloin, jos se olisi ollut estettävissä.
Etkä halua sinäkään.
Mikäli vielä duunareille ja muille huono-osaisemmille ilkkuminen viehättää, ehdotan, että vaihdamme rooleja. Tule sinä masentumaan pierukuutiooni – tai siis, rehellisyyden nimissä – kaksiokolmiooni ja miettimään sitä, miksi sinä, huolimatta kaikista ponnistuksista, olet työtön. Anteeksi, työnhakija. Työttömyys kun on vain joko tilasto tai kirosana.
Kuitenkin; tule sinä tilalleni, niin minä tulen sinun. Miten luulet minun pärjäävän?
***
Valtioneuvoston kelkka kääntyilee nopeammin kuin metromi. Vai velkalaiva, aivan sama, teatteria kaikki. Teatterin ystävänä pidän kuitenkin siitä, että naamiot riisuttiin, sillä nyt näemme niiden alta paljastuvan valkoisen maalin.
Minä haluan, että luokkasota liitetään jatkossakin ratkiriemuttomiin setiin, joista olisi enemmän iloa marjametsässä, kuin ihmisten edessä.
Haluaisin nähdä meidän porvariministerit ahtaamassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti